Kuka olen?

Olen Lotta Koistinen, turkulainen eläintenkouluttaja (AT, Taitotalo) ja tutkija (FM, Turun yliopisto). Koulutuspalveluni keskittyvät arjen taitoihin ja ongelmallisiksi koettuihin käytöksiin. Olen eläintenkouluttajan ammattitutkinnon lisäksi suorittanut Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa käyttäytymistieteelliset perusopinnot sekä valmistunut ongelmakoirakouluttajaksi.

Oman yritykseni lisäksi koulutan myös Pawsiteam-koirakoululla. Pidän monenlaisia arkitaitokursseja sekä ongelmallisiksi koettuihin käytöksiin liittyviä kursseja, mm. aroille ja reaktiivisille koirille räätälöityjä erikoiskursseja. Teen käytösneuvontoja myös Pawsiteamin kautta. Vastaanotolleni voit saapua myös Turun Kupittaan Mustiin ja Mirriin, johon voit varata ajan joko yksityistunnille tai ryhmäkoulutukseen.

Minulle tärkeimmät koulutusarvot ovat luottamus ja ymmärrettävyys. Eläimen tulee ymmärtää, mitä siltä haluamme, jotta se pystyy toiveemme täyttämään. Ymmärrettävyys ja ennakoitavuus ovat luottamuksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä asioita. Kaikki koulutukseni perustuvat nykyaikaiseen tutkimukseen koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta. Minun koulutuksissani koulutetaan aina koiralähtöisesti ja positiivisesti vahvistamalla, eli toivottuja käytöksiä palkitsemalla, ei rankaisemalla!

Kanssani asustelee tällä hetkellä kaksi Romaniasta adoptoitua rescue-koiraa, Lucia ja Lilly. Lucia on arviolta 2014 syntynyt tyttö, jonka kanssa on työstetty monenlaisia pelkoja ja epävarmuuksia. Lucian kanssa valitettavan tutuksi on tullut myös arki kipujen kanssa. Kivut voivat aiheuttaa monenlaisia käytösmuutoksia, joista omalla kohdalla erityisen tuttuja ovat aggressiivinen ja pelokas käyttäytyminen. Lilly on syntynyt samana vuonna Lucian kanssa, vaikka saapuikin minulle vasta noin vuoden Lucian saapumisen jälkeen. Lilly on huoleton ja helppo koira, jonka motivoiminen on ajoittain vaikeaa. Laumaamme kuului myös maaliskuuhun 2021 asti Espanjasta adoptoitu arviolta 2018 syntynyt Noche-galgo. Noche oli äärimmäisen herkkä ja varovainen koira. Alku hänen kanssaan oli hyvin haastava, koska kaikki pelotti. Noche menehtyi erittäin harvinaiseen megakaryoblastiseen leukemiaan, jolla varmasti oli osansa hänen pelokkuudessaan. Tällä hetkellä meillä on myös kotihoidossa Espanjasta tuotu espanjanvinttikoira Obama, joka etsiskelee omaa kotiaan.

Minuun voit olla yhteydessä muun muassa pelkoihin, yksinolo-ongelmiin, hihnakäytökseen tai aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyvissä tilanteissa. Toki autan mielelläni ihan arkisissakin asioissa. Ole yhteydessä, niin mietitään juuri teidän tilanteeseenne sopivin ratkaisu!

Ote käymistäni koulutuksista ja kursseista:

2/2021 Malena DeMartini-Price – Worried about Separation Anxiety? Preparing your Dog for Life after Lockdown. Association of Pet Behaviour Counsellors APBC, verkkotapahtuma.

2/2021 Steffi Trott – The Perfect Focus Bundle. SpiritDog Training, verkkokurssi.

2/2021 – Franklin D. McMillan – Psychological Trauma and Posttraumatic Stress in Dogs. Best Friends Animal Society, verkkotapahtuma.

2020 -> Taitotalo (ent. Amiedu), eläintenkouluttajan ammattitutkintoon (AT) valmistavat opinnot.

2020 Jenny Jalosen pitkä yksinolo-ongelmiin keskittyvä koulutus Mustin ja Mirrin kouluttajille. Yhteistyössä Digital Dogsitterin kanssa.

11/2020 Kristina Spaulding – Increasing welfare through enrichment: a look at the science. Association of Pet Behavior Counsellors – APBC, verkkotapahtuma

5/2020 Liisa Tikka: Voimakoiran käyttöohjeet -verkkoluento. Masseter.

2020 Dobo-koulutusohjaajakurssi ja ohjaajan pätevyys. Koirakoulu Kompassi.

2020 Jaana Pohjola: Tyytyväinen harrastuskoira, onnellinen omistaja. Pawsiteam.

3/2020 Jenny Jalonen: Eroahdistus ja muut yksin olemisen ongelmat. Koirapalvelu Eva.

1/2020 Kristiina Torp: Eroahdistus. Koirakoulu Visio.

2019 Ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot, Suomen Eläinkoulutuskeskus

2018 Käyttäytymistieteellinen kouluttajakoulutus, Suomen Eläinkoulutuskeskus

12/2018 Tuulia Appleby: Lemmikin hyvinvointi tavoitteena: Pelon ja aggression fysiologia. Suomen Eläinkoulutuskeskus

8/2018 Salme Mujunen: Koiran rakenne. TSAU.

7/2018 Helena Telkäranta: Eläinten tunteet ja kognitio. Turun yliopisto.

6/2018 Tommy Wirén: FAP ja haastavien rotujen koulutus. Visio.

2018 Jaana Pohjola: Omistushaluiset koirat ja resurssiaggressiivisuus. Turun Murre.

2017 Miira Hellsten: Koirien elekieli ja stressi sekä BAT 2.0-seminaari. Pawsiteam.

9/2017 Jari Parkkisenniemi: Kesykoirasta on moneksi – Koira ihmisen rinnalla. Suomen Eläinkoulutuskeskus.

2017 Helmi Pesonen: Hoitotoimenpideluento. Kulkurit.

12/2017 Tuire Kaimio: Koirien käyttäytymismallit ja koirien sosiaalinen käyttäytyminen)

Useita Katriina Tiiran luentoja (mm. koirien oudot käytökset; aggressiivinen käyttäytyminen; susi ja koira – erot käyttäytymisessä, genetiikassa ja kognitiossa)

%d bloggers like this: